Centimen Oy
Suunnittelu- ja konsulttipalveluita Centimen Oy on vuonna 1994
perustettu konsulttiyritys. Alun perin journalistisia palveluita ja tiedotuskonsultointia tarjonnut
toiminta suuntautui muutamassa vuodessa ympäristöasioihin ja –projekteihin.
Vuodesta 1999 toiminta on keskittynyt pelkästään
ympäristöpalveluihin. Etenkin ns. välittävää teknologiaa edustava laitosmainen kompostointi
on ollut kiinnostuksen ja selvitystyön kohteena.
Tähän liittyen olemme mm. olleet useiden vuosien ajan mukana projekteissa,
joissa on etsitty keinoja Viron palavan kiven tislauksesta syntyvän
jätteen uusiokäyttöön maa- ja metsätaloudessa.
Centimen Oy:n edustajana Kari Arvola on tehnyt 1990-2000-luvuilla lukuisia opintomatkoja Saksaan. Niiden yhteydessä on tutkittu erikoismembraanien
käyttöä biojätteen ja lietteiden kompostoinnissa sekä saastuneiden
maa-ainesten käsittelyssä ”muhittamalla”. Mittavin tutustumiskohde oli Saale-Orla-alueen jätekeskus Saksan itäosassa. Se
käsittelee noin 240 000 asukkaan sekä kaupan ja teollisuuden
biohajoavat jätteet kyseisellä tekniikalla.
Centimen
Oy:n yhteistyökumppani Saksassa on Baijerissa toimiva Comp-Any GmbH.
Laitoksen edustama ja kehittämä membraanikompostointi on käytössä yli 120 maassa eri
puolilla maailmaa.
Suomessa
Arvola on osallistunut useaan otteeseen VTT:n järjestämään
kompostointikoulutukseen, jossa menetelmiä koskeva uusi tutkimustieto
on päivitetty ja seurantaan, analytiikkaan ja raportointiin liittyvät
seikat sekä lainsäädännön muuttuvat vaatimukset on saatettu ajan
tasalle.
Centimen
Oy suorittaa hyvällä robottitakymetri- ja gps-kalustolla monipuolisia
maastomittauksia sekä
ympäristölupa-asioihin liittyviä selvityksiä ja kartoituksia. Käytetyt
mittaus- ja esitysohjelmistot ovat Terra Modeler ja AutoCad.

Esimerkkiprojektit
Yhteystiedot
Päivitetty 7.8.2009